Kolmas päivä Granadassa (18.4)
Päivä Granadassa alkoi tänään klo 8 aamupalasta, jonka jälkeen lähdimme klo 8.35 kävelemään kohti paikallista koulua, jonka oppilaat olivat 12-18 vuotiaita.
Kouluun saavuttua vastassa odotti koulun rehtori, joka ohjasi meidät luokkahuoneeseen, jossa yksi koulun matematiikan opettajista esitteli dia esityksellä koulua sekä myös hieman Granadan kaupunkia. Esityksessä hän kertoi myös ilmastosta ja siitä, kuinka vuoden 2023 kevät on kuumin ja kuivin 50 vuoteen. Tässä tuli ilmastonmuutos hyvin esille ja ilmaston muutos onkin yksi meidän matkan teemoistamme.
Koulussa tutustuimme klo 10.15 mm. Espanjan, historian, matematiikan ja englannin tunteihin 3-4 hengen ryhmissä. Tunneilla tutustuimme espanjalaisiin opetuskulttuuriin ja samalla koulun oppilaisiin. Espanjan opetuskulttuuri erosi suomalaisesta opetuskulttuurista siten, että koulussa ei ollut Suomen tavoin tietokoneita vaan paperikirjat. Tämän lisäksi kirjat olivat omakustanteisia eikä koulu näitä maksa.
Tämän jälkeen alkoi pitkä 30 minuutin välitunti, jossa saimme vapaasti kierrellä koulun piha-alueella ja tutustua koulun oppilaisiin.
Välitunnin jälkeen osallistuimme koko ryhmän kanssa espanjan oppitunnille klo 11.45. Oppitunnin jälkeen lähdimme koko porukalla syömään hostellin läheiseen ravintolaan, jossa söimme omavalintaiset pizzat.
Ruuan jälkeen meille jäi noin 2 tuntia vapaa-aikaa ja jokainen sai kierrellä vapaasti kaupunkia esim. Vaateliikkeissä ja nähtävyyksissä. Vapaa-ajan loputtua lähdimme takaisin koululle, jossa tutustuimme paikallisiin “business-linjan” opiskelijoihin englannin tunnilla. Tunnilla teimme mm. Tutustumis- ja kuuntelutehtäviä. Tunnin päätyttyä lähdimme hostellille, jossa meitä odotti ruokailu. Tällä kertaa hostelli tarjoili meille espanjalaista keittoa “salmorejo” alkuruuaksi ja pääruuaksi tarjoiltiin hampurilaiset. Ruokaan kuului myös jälkiruoka, jossa meille tarjoiltiin suomalaisille tuttua riisipuuroa muistuttavaa herkkua. Ruokailun jälkeen alkoi vapaa-aika ja jokainen sai vapaasti kierrellä kaupunkia.



Kommentit
Lähetä kommentti