Granada 19.4.




 

Hola! 

Heräsimme aamulla torkutuksen jälkeen ja menimme aamiaiselle. Granadassa yhden ekstrapäivän takia osa porukasta joutui luovuttamaan huoneensa ja viemään päivän ajaksi matkalaukut säilytykseen.

Aamupalan jälkeen lähdimme kävelemään kohti Granadan koulua. Kouluun kävely kesti noin 20 minuuttia. Koulussa pääsimme esittämään yhdelle koulun englannin kielen luokalle esittelyn Salon lukiosta sekä sen toiminnasta. Keskustelimme myös esityksen aikana eroavaisuuksista muun muassa espanjalaisen sekä suomalaisen koulujärjestelmän eroavaisuuksista. 


Kun esittely oli oppitunnilla pidetty, vietimme espanjalaisessa koulussa välitunnin. Välitunnin jälkeen lähdimme matikanopettaja Franciscon ja hänen oppilaidensa mukana seitsemän pysäkin kaupunkikierrokselle. Kaupunkikierroksella opiskelijat esittelivät meille englanniksi Granadan keskustan alueelta seitsemän erilaista tärkeää rakennusta tai nähtävyyttä. Mukana oli kuusi koulun oppilasta, jotka esittelivät lyhyesti eri nähtävyyksien historiaa. Matikan opettaja oppaamme Fransisco toi näistä seitsemästä nähtävyydestä esiin myös matemaattisen puolen ja esitteli eri nähtävyyksiin liittyviä matemaattisia asioita, kuten esimerkiksi kultaisen jakauksen käytön rakennuksissa. Francisco kertoi myös, että kaikki vanhojen katujen numerot alkavat kaupungin talon suunnasta. 

 

Kierroksen aikana pääsimme myös maistamaan Granadan parasta jäätelöä espanjalaisten nuorten kanssa. Kahden pallon ja vohvelituutin hinnaksi tuli noin kolme euroa. Kierroksen päätyttyä ja kiitokset sekä heipat sanottua lähdimme syömään tapaksia sekä paellaa lounaaksi, jotka ovat hyvin tyypillisiä espanjalaisessa ruokakulttuurissa.  Ruuan jälkeen saimme taas nauttia vapaa ajasta 

Pienen shoppailun ja lepäämisen jälkeen jatkoimme porukalla matkaa Sacromonteen. Kun kävelimme mäkeä ylös, huomasimme Sacromonten puolisen alueen olevan paljon kuivempi kuin Alhambran puolisen alueen. Tämä oli myös yksi syistä, miksi köyhemmät asuivat Sacromonten puolella. Ennen vesiputkijärjestelmiä vesi jouduttiin kantamaan kahden kilometrin verran ylämäkeen. Tutustuimme Sacromontessa luoliin, jossa mustalaiset olivat aikanaan asustaneet. Paikan arkkitehtuurissa oli tehty erikoisia ratkaisuja. Esimerkiksi yhden talon lämmitysjärjestelmänä toimi luukku, jonka avatessa aasien lämpöenergia lämmitti rakennusta. Vaikka Sacromonte oli ennen kaikkien muiden hyljeksimä alhaimiston alue, pyörivät sen alueen asuntojen hinnat nykyään pilvissä. 

 

Tämän jälkeen luvassa oli vapaa-aikaa ja lepoa, seuraavaa koitosta kohti.

Iiro ja Panu


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Granadasta Málagaan ja Einari Leinon esittäytyminen

Suomalaisia ja aurinkoa 21.4