Granadasta Málagaan ja Einari Leinon esittäytyminen

 5.10. 

Tänään saimme nukkua normaalia pidempään ja heräsimme vasta vähän ennen yhdeksää. Suuntasimme heti vaatteet päälle saatuamme alakertaan aamupalalle. Nautimme aamupalan tänä aamuna ulkona raittiissa ulkoilmassa. Luovutimme huoneemme kello 11 ja jätimme matkalaukkumme päivän ajaksi respaan. Huoneiden luovutuksen jälkeen saimme vapaa-aikaa puoli kahteen asti. Puoli kahdelta suuntasimme kauppahallin edustalle lounaalle. Saimme valita monipuolisesta listasta mieleiset ateriat. Jotkut valitsivat lounaakseen paellaa, kun jotkut taas nachoja guacamolella.  

 

 

Lounaan jälkeen kiiruhdimme takaisin hostellille, jossa Einari Leino meitä jo odottikin. Hän opiskelee Turun kauppakorkeakoulussa ja on vaihdossa Granadassa. Hän kertoi meille elämästään vaihdossa olemisessa ja saimme esittää hänelle kysymyksiä. 

 

 

Einarin tapaamisen jälkeen lähdimme kohti juna-asemaa noin viiden aikoihin ja matkalla sattuikin runsas sadekuuro. Hetken katoksen alla värjöteltyämme pääsimme jatkamaan matkaa. Juna-asemalle päästyämme hengailimme hetken aseman sisätiloissa ennen kuin pääsimme junaan, joka suuntasi meidät Málagaan. Matkalla näimme silmän kantamattomasti oliivipuita ja muita hienoja maisemia. 

 

Málagaan saavuttuamme suuntasimme uudelle hostellille, joka olikin aika järkytys. Hostellilla oli tunkkainen ilma, seinät olivat homeiset ja likaiset sekä jonkun lakanoista löytyi ötökkä. Pitkän taistelun ja tuskailun jälkeen lähdimme syömään satamaan, jossa saimme kuulla ilouutisia, että pääsimme vaihtamaan hostellia ja vieläpä samana iltana. Uutinen oli illan piristys kaiken reissussa kokemamme jälkeen, että jopa yksi opettajistamme liikuttui kyyneliin.  

 

Ilta päättyi loppujen lopuksi onneksi hyvissä merkein ja kaikki olivat huojentuneita. Pääsimme saman hostelliketjun hostelliin, missä olimme Granadassakin. Tähän päättyy meidän päivämme ja toivomme loppureissun onnistuvan ilman suurempia ongelmia. 

 

-Mira, Menna ja Adalmina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Granada 19.4.

Suomalaisia ja aurinkoa 21.4