Kouluvierailua ja aurinkoa
Torstaina 6.10. heräsimme onneksemme TOC Hostel Malagasta kommelluksien täytteisen illan ja yön jälkeen. Lähdimme aamulla klo 7.30 liikkeelle hostellilta kohti juna-asemaa ja päivän ohjelmaa. Pysähdyimme matkamme varrella läheiseen kahvilaan, josta saimme aamupalaksemme croissantit ja voileivät juoman kera. Koska kyseinen kahvila aukesi vasta klo 8, alkoi kahvilan henkilökunta vasta tuolloin valmistelemaan tarjottaviaan. Aika olikin kortilla, kun odottelimme aamupalaa samalla pyrkien ehtimään junaamme, joka lähtisi jo klo 8.33. Onneksi juna-asema oli aivan kahvilan lähellä ja ehtisimme ongelmitta junan kyytiin.
Junamatkamme kesti noin 40 minuuttia Malagasta Los Bolichesiin, josta suuntasimme kohti Aurinkorannikon suomalaista koulua, joka on Fuengirolassa toimiva suomalainen yksityiskoulu tarjoten opetusta 1-9 vuosiluokilla ja lukiossa. Saavuttuamme suomalaiskoulun lukioon vastassamme oli koulun opinto-ohjaaja, joka toivotti meidät tervetulleeksi lukion aulassa, jossa toimi myös pieni kahvio ja kirjasto. Tämän jälkeen puheenvuoro siirtyi tutoreille, jotka kertoivat meille elämästään suomalaisena Espanjassa ja opiskeluistaan koulussaan samalla, kun jokaiselle tarjottiin juotavaa. Tutorien puheenvuorojen jälkeen jakauduimme ryhmiin, joissa pääsimme seuraamaan oppitunteja esimerkiksi englannissa ja matematiikassa. Huomasimme yllätykseksemme, kuinka samanlaista opiskelu oli kuin Suomessa, onhan käytössä oleva opetussuunnitelma täysin sama kuin meillä.
Oppitunnin jälkeen suuntasimme takaisin aulaan, jossa jokaiselle tarjottiin suolainen ja makea leivos. Energisinä jatkoimme matkaa kohti rakennusta, jossa muiden ikäluokkien opetus tapahtui. Tervehdimme koulun henkilökuntaa ja tutustuimme koulurakennukseen, josta erityisesti mieleemme jäi liikuntasali, joka muistutti enemmänkin koleaa varastoa. Saimmekin kuulla, kuinka koulurakennukset eivät ole alun perin tarkoitettu koulukäyttöön, jonka vuoksi osa rakennuksista on käytännöllisyydeltään puutteellisia opetuksessa. Kokonaisuudessaan vierailu opetti meille paljon suomalaisen koulun ja sen oppilaiden kohtaamista haasteista, mutta myös ryhmähengestä ja monikulttuurisuudesta.
Kouluvierailun jälkeen suuntasimme kohti Los Bolichesin rantoja, jossa aika vierähtikin keskipäivästä kuuteen iltapäivällä. Kävimme auringonoton välissä syömässä kahdessa ryhmässä, kunnes oli aika palata junalla takaisin Malagaan.
Juna-asemalta suuntasimme takaisin hostelliin, jossa kaikilla oli aikaa valmistautua iltaa varten, kunnes taas klo 20.30 lähdimme hostellilta kohti illallista, joka kyseisenä iltana sattui olemaan McDonald’s suuren kysynnän vuoksi. Kyseinen ruokapaikka osoittautui ajateltua haastavammaksi, kun yhtäkkiä edessämme oli 27 nälkäisen ihmisen ruoat ilman täyttä selkoa siitä, mikä hampurilainen oli kenen. Selvisimme kuitenkin haasteesta, ja pian kaikilla oli oma tilaus edessään. Illallisen jälkeen koitti vapaa-aika, jolloin osa suuntasi kohti Malagan iltaa toisten suunnatessa takaisin hostellille.
Veera, Milja ja Sandra
Kommentit
Lähetä kommentti